Miksi runoja ei kannata pelätä

Runous voi olla turvapaikka.

Luetko runoja?

Tämä on kysymys, jonka esitän usein. Joskus ääneen, joskus hiljaa mielessäni. Vastaukset vaihtelevat, mutta yksi asia niissä toistuu:

“En oikein saa runoista otetta.”

Olen kuullut tämän monta kertaa. Runot tuntuvat monelle vierailta tai vaikeilta. Niiden kieli ei avaudu, säkeet soljuvat oudosti, merkitys on hankala hahmottaa. Runojen lukeminen voi tuntua siltä kuin yrittäisi ratkaista arvoitusta, jonka vastaus on hukassa tai jota ei koskaan annettukaan.

Ymmärrän hyvin. Koulussa meitä on opetettu lukemaan runoja “oikein”. On opetettu tulkitsemaan, etsimään vertauskuvia ja piilomerkityksiä, pohtimaan runoilijan taustaa ja sanoman syvyyttä. Runosta on tullut testi, jonka voi suorittaa joko oikein tai väärin.

Mutta entä jos koko ajatus on pielessä?

Runojen ei tarvitse aueta järjellä

Olen yrittänyt rohkaista. Sanonut, ettei runoja tarvitse ymmärtää. Ei tarvitse tietää, mitä runoilija on ajatellut, kun kirjoitti. Ei tarvitse tulkita oikein. Ei tarvitse osata.

Riittää, kun tuntee.

Riittää, kun lukee ja pysähtyy johonkin – rytmiin, sanaan, tunnelmaan.

Riittää, kun antaa itsensä kokea: iloa, surua, ihastusta, hellyyttä, kaipuuta, vihaa, ärtymystä tai vaikka inhoa.

Kaikki käy. Mikään ei ole väärin.

Runot eivät vaadi selityksiä. Ne tarjoavat tilan, jossa saa tuntea ilman, että kaikkea pitää heti pukea sanoiksi tai järkeillä puhki. Ne voivat olla turvapaikka, pysähdyspaikka, pomppu, käännös tai ikkuna.

Runous tukee mielenterveyttä

Tutkimusten ja asiantuntijoiden mukaan runous ei ole vain taidetta – se on myös mielenterveyden voimavara. Runot voivat tukea vaikeassa elämäntilanteessa, auttaa ilmaisemaan tunteita ja parhaimmillaan antaa toivoa.

Runojen lukeminen ja kirjoittaminen voi tuoda elämään merkitystä ja kannattelua. Niiden avulla voi jäsennellä omaa vointiaan selkeämpään muotoon. Runous voi myös edesauttaa omien tunteiden ja tärkeiden arvojen tavoittamista ja sanoittamista, sanoo psykologi Mia Öblom Mieli ry:n verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa.

”Runoja lukemalla ja kirjoittamalla voi työstää jotakin itselleen tärkeää teemaa, kuten surua, sairautta tai lapsuuden muistoja.”

Runous on lempeä kumppani. Se ei painosta, ei vaadi. Se kuuntelee ja kuiskii. Se avaa oven silloinkin, kun sanat ovat kadoksissa. Runojen lukeminen ja kirjoittaminen sopii ihan kaikille.

Runous ei ole vain harvojen herkku

Tämä ajatus viehättää minua valtavasti. Että runous ei ole harvojen herkku. Että sen ei tarvitse olla vaikeaa tai etäistä. Että se voi olla kahvikupillinen aamuauringossa tai katulamppujen loiste sateisella kadulla. Että sinä ja minä olemme runon arvoisia.

Ja juuri siksi on tärkeää muistaa, että runoutta on hirmuisen monenlaista. Jos uusi kokeellinen runous tuntuu vieraalta, lue lastenrunoja tai laululyriikkaa, Anna Elina Isoaroa, Harri Hertelliä, Risto Rasaa, Arja Tiaista, Edith Södergrania, Eino Leinoa. Olen varma, että löydät ainakin yhden juuri sinulle sopivan runoilijan.

Sitä paitsi: moni ajattelee runouden olevan vain riimittelyä tai sanojen ja säkeiden leikkiä paperilla – mutta se on paljon muutakin. 

Se on esitystaidetta: lavarunoutta, joka yhdistelee perinteistä runoa, laululyriikkaa, räppiä, tarinankerrontaa, komiikkaa tai jopa näytelmäkatkelmia. Se voi olla visuaalista runoutta, jossa säkeet muodostavat muotoja tai kuvia, kuten linnun siivet tai viinipullon siluetin. Se voi olla ääntä – runoutta ilman sanoja, pelkkää rytmiä ja äänimaisemaa. Tai digitaalista, interaktiivista, liikkuvaa ja kokeellista – runoa, jota luetaan kuin tietokonepeliä, liikutellen ja muokaten sanoja itse. 

Ajatella, mihin kaikkeen runous pystyy! Jos jossain niin runoudessa rajana on vain mielikuvitus, jos edes sekään..

Entä jos kokeilisit itse?

Mikä runo sinua on viimeksi koskettanut?

Jos et muista tai et ole vielä löytänyt omaa runoasi, ei haittaa. Ehkä se odottaa kulman takana. Ehkä löydät sen tänään, ehkä huomenna.

Tai ehkä kirjoitat sen itse.

Rohkaisen sinua astumaan runon maailmaan, vaikka vähän varoen. Runot eivät pure. Ne voivat kuitenkin silittää, ravistella, herättää, hoivata – ja jäädä.

Äläkä suotta pelkää. Runo kyllä kantaa.

PS. Järjestän toukokuussa Espoossa kaksiosaisen runotyöpajan, jossa tutustutaan runoihin lukemalla, kuuntelemalla ja kirjoittamalla. Olet lämpimästi tervetullut mukaan.