Usein kysyttyjä kysymyksiä luovasta kirjoittamisesta ja kirjallisuusterapiasta.

Kirjallisuusterapia tarkoittaa monella tavalla hoitavaa vuorovaikutusprosessia, johon osallistuvat terapeutti tai ohjaaja sekä ryhmän jäsenet tai yksilöterapiassa asiakas.

Kirjallisuusterapian menetelmiä hyödyntävissä ryhmissä luetaan valmiita tekstejä, kirjoitetaan itse ja keskustellaan luettujen ja kirjoitettujen tekstien herättämistä tunteista ja ajatuksista. Kirjallisuusterapiassa ajatellaan, että omia ongelmia ja tunteita on helpompi lähestyä kirjoitettujen tekstien välityksellä kuin suoraan. Teksteistä voi tunnistaa asioita ja tunteita, jotka ovat aiemmin jääneet piiloon tai joille aiemmin ei ole ollut edes sanoja.

Pelkkä lukeminen tai kirjoittaminenkin voi olla terapeuttista, mutta kirjallisuusterapiaan liittyy aina myös lukemisen ja kirjoittamisen synnyttämien tunteiden ja ajatusten käsittely keskustelemalla. Vuorovaikutus tarjoaa mahdollisuuden peilata omia ajatuksia, tunteita ja kokemuksia toisten vastaaviin, mikä voi synnyttää uusia oivalluksia ja näköaloja esimerkiksi muutoksen mahdollisuuteen. Kirjoittamisen taas on havaittu tehostavan aivojen kykyä käsitellä esimerkiksi pelon tunteita ja näin lieventävän niiden vaikutuksia.

Kirjallisuusterapiassa virikkeinä käytettävät tekstit voivat olla esimerkiksi runoja, novelleja tai romaanikatkelmia mutta myös lehtitekstejä, lauluja tai elokuvia. Myös valokuvat ja muu kuvamateriaali sekä erilaiset esineet sopivat hyvin materiaaliksi. Tekstejä ja muita aineistoja käsitellään nimenomaan niiden herättämien tunteiden ja ajatusten pohjalta, ei kirjallisuustieteen tai -kritiikin näkökulmasta.

Voit lukea lisää kirjallisuusterapiasta blogistani.

Sanataide on sanoilla ja kielellä leikittelyä, luomista, lukemista, kirjoittamista, kertomista ja kuuntelemista – ja sellaisenaan ikärajatonta ilonpitoa.

Sanataide voi olla vauvalorutusta, joka tukee lapsen ja vanhemman varhaista vuorovaikutusta sekä lapsen kielitajun kehittymistä, alakoululaisten sanaseikkailua, luovaa kirjoittamista, elämäntarinoiden kertomista, muistisairaiden vanhusten voimaannuttavaa runouttamista – ja kaikkea siltä väliltä ja vielä paljon muuta. Sanataideharjoituksiin voi yhdistää myös muita taiteenlajeja. Esimerkiksi kuva ja sana tai musiikki, liike ja kieli ovat hedelmällisiä, monitaiteellisia yhdistelmiä.

Oma (sana)taidekasvatusnäkemykseni kiteytyy aivotutkija, emeritusprofessori Matti Bergströmiltä peräisin olevaan lainaukseen: "Elinikäisen leikkimisen soisi nousevan elinikäisen oppimisen rinnalle."

Sanataide – ja taide ylipäänsä – on luovuutta ja leikkiä. Taiteen harjoittaminen kasvattaa ihmisyyteen ja eettisesti vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen ja kehittää eläytyvää ajattelua, tunneälyä, tahtoa, mielikuvitusta, havaintokykyä, ilmaisutaitoa, empatiaa, suvaitsevaisuutta ja luovuutta. Taide auttaa myös omien arvojen konkretisoimisessa ja oman näköisen elämän rakentamisessa.

Kuten Sirkka-Liisa Heinonen ja Marja Suojala kirjoittavat Taiteen ja leikin lumous -teoksessa, sanataiteeseen oman ulottuvuutensa tuo kieli: kielen avulla voimme kuvata asioita, jotka eivät ole olemassa tässä ja nyt. Voimme puhua turvallisesti peloistamme, toiveistamme ja unelmistamme, piilevistä mahdollisuuksista, maailmasta joka voisi olla totta. Mielikuvitus tekee maailmasta suuremman, ja sadut ja tarinat ovat mielikuvituksen kasvualustaa.

Voit lukea lisää sanataiteesta blogistani.

Tämä ei olekaan ihan yksinkertainen kysymys. Joidenkin näkemysten mukaan kirjoittaminen on aina luovaa, luodaanhan asiatekstitkin – ovatpa ne sitten lehtijuttuja, raportteja tai vaikkapa käyttöohjeita – aina tavallaan tyhjästä. Yleensä kuitenkin tehdään jako juuri luovaan ja asiakirjoittamiseen, joissa painopisteet ovat erilaiset. Asiatekstin kirjoittaja ei ensisijaisesti etsi luovia ilmaisukeinoja, kun taas luovaa tekstiä kirjoittavalla on usein esimerkiksi esteettisiä ja kaunokirjallisia päämääriä.

Suomessa luovalla kirjoittamisella viitataan yleensä kaunokirjallisten tekstien kirjoittamiseen. Luovan kirjoittamisen menetelmistä on kuitenkin hyötyä myös asiakirjoittajille. Luova kirjoittaminen kehittää kielenkäyttöä ja kielellisiä taitoja, auttaa rakentamaan kirjoitusrutiinia, helpottaa oman osaamisen, faktatietojen, tunteiden, ajan ja paikan työstämistä tekstin aiheeseen, harjaannuttaa mielikuvitusta, opettaa analysoimaan erilaisia tekstejä, rohkaisee omien mielipiteiden ja ajatusten ilmaisuun, opettaa luonnostelemaan, muokkaamaan, hiomaan ja viimeistelemään tekstejä ja kehittää omien ideoiden työstämistä.

Sananhaltijan ryhmät ja työpajat sopivat kaikille luku- ja kirjoitustaitoisille naisille, jotka haluavat tutkiskella itseään ja herätellä sisällään uinuvaa luovaa kirjoittajaa. Ryhmäläisiä yhdistää usein jossakin elämän käännekohdassa oleminen ja halu käsitellä sitä kirjoittamisen keinoin. Sananhaltija johdattaa sinut sanojen, runojen ja tarinoiden maailmaan tai itsesi ja oman elämäsi äärelle sen mukaan, mihin sinulla on tarve kulkea. Pienet ryhmät ja kodikkaat tilat luovat leppoisan ja luottamuksellisen ilmapiirin, jossa ei ole suorituspaineita.

Osassa ryhmistä hyödynnetään täysimittaisesti kirjallisuusterapian ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen menetelmiä. Näissä ryhmissä luetaan ja kirjoitetaan erilaisia tekstejä ja keskustellaan niiden nostattamista tunteista ja ajatuksista. Tavoitteena voi olla esimerkiksi kehittyminen, voimaantuminen tai uusien näkökulmien löytäminen oman elämän haasteisiin. Usein ryhmissä sukelletaan omiin muistoihin ja omaan henkilöhistoriaan ja opitaan ymmärtämään mennyttä elämää, kokemuksia ja esimerkiksi elämän aikana omaksuttuja rooleja. Näin opimme ymmärtämään itseämme ja läheisiämme aiempaa paremmin.

Toisissa ryhmissä taas painotus on vahvemmin sanataiteessa ja luovassa kirjoittamisessa. Näissä ryhmissä annetaan kyytiä sisäiselle kriitikolle, avataan luovuuden lukot ja löydetään kirjoittamisen ilo ja rentous. Eilabertan filosofian mukaan luovuus ei ole vain kirjailijoita tai muita taiteilijoita varten – se on luonnollinen, syntymässä saatu ominaisuus ja kuuluu meille kaikille. Jostakin syystä moni hukkaa luovuutensa kouluvuosina tai viimeistään aikuisiässä, vaikka sille on yhä enemmän kysyntää myös työelämässä, tehtävästä riippumatta. Luomisen iloa voi kokea läpi elämän kaikissa tilanteissa ja kaikissa tehtävissä. Luovuus ja itseilmaisu kehittävät meitä ihmisinä ja tuovat elämään uutta iloa, rentoutta ja sisältöä. Luovuus ja (sana)taide on jokaisen ihmisen oikeus.

Eilabertan ryhmät ja pajat eivät vaadi minkäänlaista ennakko-osaamista eivätkä aiempaa kokemusta luovasta kirjoittamisesta, sanataiteesta, kirjallisuusterapiasta tai kirjallisuudesta.

Ehdottomasti! Eilabertan ryhmät on tarkoitettu nimenomaan aloitteleville tai jumissa oleville kirjoittajille, jotka haluavat löytää tien oman luovuutensa lähteille. Ryhmissä annetaan kyytiä sisäiselle kriitikolle, avataan luovuuden lukot ja löydetään kirjoittamisen ilo ja rentous.

Olen sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaajana ennen kaikkea rohkaisija, mahdollistaja ja uusiin maailmoihin johtavien ikkunoiden ja ovien avaaja. Ryhmissä emme niinkään keskity lopputulokseen vaan itse luovaan prosessiin ja sen tuottamiin ideoihin, elämyksiin ja oivalluksiin.

Ilman muuta! Ryhmissä kyllä luetaan monenlaista kirjallisuutta, keskustellaan erilaisista teksteistä ja kirjoitetaan niiden pohjalta tai innostamana, mutta tekstejä ei käsitellä teksteinä tai kirjallisuustieteen tai -kritiikin näkökulmasta, vaan huomio kiinnittyy niihin tunteisiin, ajatuksiin ja muistoihin, joita tekstit ja niiden synnyttämä keskustelu kussakin osallistujassa henkilökohtaisesti herättävät. Osallistujat saavat tulkita tekstejä omista lähtökohdistaan, ja jokaisen tulkinta on aina oikea

Totta kai! Ryhmissä emme niinkään keskity lopputulokseen eli valmiiseen tekstiin vaan itse luovaan prosessiin ja sen tuottamiin ideoihin, elämyksiin ja oivalluksiin. Tämä tarkoittaa, että punakynä ei heilu eikä huomiota kiinnitetä kielellisiin tai kirjallisen ilmaisun ongelmiin, ellei osallistuja sellaista palautetta nimenomaisesti itse toivo.

Ei ole. Saat itse päättää, haluatko pitää tekstin itselläsi vai haluatko jakaa sen muiden kanssa. Kumpikin vaihtoehto on luvallinen ja yhtä hyvä, ja joskus voi riittää myös itse prosessin ja sen herättämien tunteiden ja ajatusten jakaminen, vaikka tekstin jättäisikin itselleen.

Jakamiseen kuitenkin rohkaistaan, ja useimmat osallistujat huomaavat itsekin, että prosessista saa sitä enemmän irti, mitä rennommin siihen suhtautuu ja mitä rohkeammin tekstejään jakaa. Omien tekstien lukemista ei tarvitse pelätä, sillä Eilabertan ryhmissä niitä ei koskaan arvostella eikä kritisoida. Kaikki ryhmän jäsenet sitoutuvat ensimmäisellä kerralla noudattamaan yhteisiä periaatteita, joita ovat muun muassa keskinäinen kunnioitus, hienotunteisuus, luottamuksellisuus, rakentava vuorovaikutus ja hyväksyntä.